Benno

Mutta suurin on rakkaus

Tänään on se päivä, kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi ja kerro minulle kaikista yhteisistä hetkistä.
Silitä turkkiani niin kauan, kunnes olen kulkenut rajan yli ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua, mutta älä takerru minuun, vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa,
kohtaamme jälleen, emmekä eroa koskaan.

Lainassa vain, ei olemassa

"Sulle pienen lainata voin, sanoi Jumala minulle kerran.
Sille kaksitoista vuotta elämää soin tai vain muutaman tuokion verran.
Sinun tehtäväsi on sitä rakastaa, kunnes se ylittää elämän rajan;
saat nähdä vaivaa ja uurastaa, sen pienen elämän ajan.
Se tuottaa sinulle monet huolet ja usein vie vaivasi hukkaan,
mutta surustasi se kantaa myös puolet ja sen muistot ei unohdukaan.
Se on maasta ja maaksi sen tultava on, en muuta voi luvatakaan. Eihän surusi ole pohjaton, jos et sitä iäksi omaksi saakaan?"
Ja vastasin Herralle näin;
" Olkoon niin, antaa surunkin tulla,
koiranpennulle, jonka sinulta sain, on silti kylliksi rakkautta mulla.
Olen onnellinen, että omistin sen, joka hetkestä kiittäen. Ja surun tullessa tuskallisen, sen kestän ymmärtäen."

Unia, toiveita, ikävää

Ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa
Kiitos kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
Vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa
-Kaija Koo-

"Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua,
etkä enää löydä ja tunnet surun
hiipivän sydämeesi,
ole hiljaa.
Sulje silmäsi.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi,
aina sinussa."

Ajatuksissaan

"Tuo tuulikello minun
haudalleni
anna minulle yksi kyynel,
anna minulle kihara otsaltasi.
Kihara, että en menisi yksin,
kyynel, että pääsisin kotiin.
Ota maasta multaa ja
kanna sitä povellasi
niin sieluni kuulee kuinka
sydämesi hakkaa.
Tuo tuulikello minun haudalleni,
tuo kimppu kaislaa,
tuo pihlajan oksa.
Tuulikello laulaa nimeäsi kun
kaislasta punon veneen.
Pihlajasta veistän airot ja
kyyneltäsi pitkin
soudan suurelle merelle,
missä yksinäiset sielut
muuttuvat taivaan rannaksi.."

Lopun aikoja

Olis monella oppiminen sinusta, kuinka asenteella taitetaan vaivat ja kivut.
Hymyllä, leikillä ja iloisella mielellä kierretään kohtalon vivut.
Ei loppua voi uusiksi kirjoittaa, eikä mikään taika sun vaivoja voinut auttaa.
Mutta mikään vaiva eikä mikään kipu sun tahdolle esteeks ollut,
vain ja ainoastaan hidasteeks.
Reilu ei ole elämän kirja eikä kohtalon sormi toi,
joka siun elämälle liian kovat haasteet ja kurjan varjon loi.